Читаем Мир Калевалы полностью

Laulu Lapin Marialle

Kokko

Loikoilen kiikkerässä tervalastussani pyhällä Pielisellä ja haravoin korkeutta. Äkisti häilähtää silmiini musta piste; lähenee suurenee muuttuu myyttiseksi linnuksi vasikankokoiseksi kokoksi. Pitkät siivet peittävät taivaan liitävät liekkuvat lekut-tavat. Unohtumatonta on katsella tätä kuninkaallista soutajaa enkelileijaa erämaaveden yllä.

Veneen perään istahtaa samassa kaksi kalevalaista haamua kaksi laulajaveikkoa Vienan korvesta Uhtuan pokossalta, taajamasta: Viki Bogdanoff vanhempi ja nuorempi. Juuri tervatussa tuutussani yhdessä ihastelemme taivaallista siivekästä.

Perätuhdolla miehet innostuvat hyräilemään. Tuuli kantaa korviini heidän säkeniään.

Heidän silmillään huomaan aallokossa itse Väinämöisen, Kalevalan kuulun urhon. Kultaiset munat kimaltavat auringossa, vierähtävät äkisti hänen polvensa päältä veden koiran suuhun. Joko syöksyy kotka oman pesänsä perään? Jo syöksyy putoaa nuolena veteen.

Hauen maha halkeaa purskahtaa puhki.

Näen yhtäkkiä keltuaisen aurinkona yläpuolisen munan taivaana alapuolisen maana metsämerenä.

Vainajain haamut häviävät veneen perästä.

Maailmansyntymyytin luoja kohoaa kohtisuoraan ylös, muuttuu taas pisteeksi katoaa katseeltani pilveen. Tuuli tuu-dittelee unettavasti tervalastuani.

Siirryn puisen teljoni päältä salojärven suvesta kauas Intiaan Kiinaan Polynesiaan aina Peruun asti. Heilläkin on kotka enkelileija kultainen muna.