Mielenkiintoinen yksityiskohta runossa on, että Lemminkäisen laulaessa äreällä äänellänsä, käreällä kulkullansa, kurki säikähtää Lemminkäisen laulantaa, lentää Pohjolaan ja herättää väen parkaisemalla pahasti, äkeästi ärjähdellen.

Louhi loitsee rajuilman ja sumun niin, ettei Väinämöinen miehineen pääse etenemään merellä. Väinämöinen itse puolestaan loitsee ilman paremmaksi mutta menettää ennen sitä myrskyssä hauenluisen kanteleensa mereen. Louhi kokoaa joukkonsa ja lähtee purrellansa takaa-ajoon. Väinämöinen huomaa uhkaavan veneen etenemisen ja loitsee mereen karin, johon Pohjolan vene karahtaa. Siitä kimpaantuneena Louhi muuttaa rikkinäisen veneen osat itselleen kynsiksi ja siiviksi ja muuttuu kokoksi eli kotkaksi. Lintuna, sotajoukkonsa siipiensä suojassa, Louhi tavoittelee Väinämöistä ilmasta.

Väinämöinen onnistuu taistelussa iskemään kokolta kynnet irti, jolloin Pohjolan miehet putoavat mereen. Viimeisellä kynnellään Pohjan eukko kaataa Sammon mereen ja sen muruset ajautuvat tuulen mukana myös maalle, josta Väinämöinen ilahtuu, koska ne tuovat onnen Suomen maille. Pohjan eukko puolestaan kiroaa sen kynnöt, kylvöt, karjat, kasvut. Väinämöinen puolestaan kiroaa Pohjolan manaten sinne pakkasta ja vilun ilman viivytellä, omia ohriasi, kylvämiäsi jyviä.

Pohjolan emäntä palaa itkien kotiin vain Sammon kansi mukanaan. Siit on polo Pohjolassa, elo leivätön Lapissa.

Väinämöinen puolestaan kokoaa Sammon muruset rannalta ja virkkaa: ”Anna luoja, suo Jumala, anna onni ollaksemme, hyvin ain eleäksemme, kunnialla kuollaksemme, suloisessa Suomenmaassa, kaunihissa Karjalassa!”

Onpa hurja ja jännittävä machotarina. Sympatiani ovat kuitenkin Louhen puolella; kuinka sitkeä ja voimakas nainen hän oli. Hän taisteli viimeiseen asti omaisuutensa, omiensa ja kunniansa puolesta. Hävisi, valitettavasti. Kalevalan miesten sankaritarina ei voisi muulla tavoin päättyä.

Jäin miettimään, miksi Gallen-Kallela maalasi tämän urhean naisen rumaksi ja kuvottavaksi otukseksi? Mielestäni Pohjolan emäntä ei ansaitse sellaista ulkonäköä enkä aio minäkään sellaiseksi tulla.

Metsän ukko

Heikki Turunen