* * *

* * *

* * *

Kalevalaa Kainalossa

Kari Seppänen

Vaikka siitä on jo pian kuusikymentä vuotta, niin muistan sen illan kuin eilisen. Tai, jos nyt ei aivan kuin eilistä, niin kuitenkin jotain sinne päin.

Joka tapauksessa se edelleen minun elämääni vaikuttava joulunjälkeinen ilta alkoi samalla tavalla, kuin kaikki muutkin talviset illat siellä meidän huushollissamme.

Iltasen jälkeen isäukko istahti Karjalainen kädessään siihen kiiltäväksi kuluneeseen nojatuoliinsa, siihen siellä meidän olohuoneen nurkassa töröttävän ihanaa lämpöhän hohkaavan pönttöuunin vierelle. Siinä se istui silloin ja siinä uunin ja radion vieressä se istui yleensäkkin kaikki ne työnjälkeiset ar-ki-iltansa.

PilliKlubi paloi ja tasatunnein ukko avasi radion ja kuun-teli uutiset ja sään, ja pisti mölytoosan taas kiinni ja avasi sen taas, kun seuraava tunti tuli täyteen. Ei ukko todellakaan mikään maailmanrakastaja ollut. Ja kuului ikäänkuin asiaan, että siinä uunin vieressä istuessaan ukko kärkevästi kommentoi kaikkea mitä radiosta kuuli tai lehdestä sattui lukemaan.

Enhän minä silloin kuusivuotias niistä radion sen iltaisista uutista ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta se ilta poikkesi jotenkin niistä kaikista tavallisita talvi-illoista, koska isäukon äänensävy oli jotenkin erinlainen.

Siinä uunin edessä lattialla Aku Ankkoja selaillessani kuuntelin ukkoa ja vaistosin lapsen lailla, että ukko. uunin-vierikommentaattori oli jostain todella huolissaan. Muistan, että ukko kirosi välillä jonkun Hrutsevin toilauksia. Ja hetken päästä jo jonkun tosi omituiselta kuulostaneen Kennetyn tekosia ja heti perään ukko antoi oman osuutensa myös jollekkin risuparta Kastrolle.